azkabanin vanki

Luin Harry Potter- kirjasarjan kolmannen osan nimeltään ”Azkabanin vanki”. Tämä kirja on mielestäni paras minkä olen lukenut näistä kaikista, vaikka viimeistä osaa en olekaan vielä ehtinyt lukemaan. Azkabanin vanki tarjoaa lukijalleen jännitystä ja herättää suuria tunteita. Se on myös synkän oloinen teos, siinä niin iloiseksi mielletty Tylypahka muuttuu koleaksi ja pelottavaksi, sekä ankeuttajien saartamaksi.
Jo kirjan alkutaipaleella Harry joutuu vaikeuksiin taiottuaan jästien läheisyydessä, vaikka ei sitä niin tarkoittanutkaan. Koska taikominen on kiellettyä muiden kuin velhojen joukossa, saa Harry varoituksen taikaministeriöstä, jolloin hän lähtee jästiperheensä luota. Hän matkaa velhojen ja noitien majataloon, Vuotavaan Kattilaan, jossa hän törmää Cornelius Toffeeseen, joka ei niinkään toru häntä laittomista loitsuista, vaan varoittaa häntä Sirius Mustasta, joka on karannut azkabanista. Tämän takia Harryn palattua kouluun, sitä ympäröi ankeuttajat, jotka tekevät Harrysta heikon läheisyydessään.
Mielenkiintoista kirjassa on se, miten se saavat lukijat yllätettyä käänteillään. Kirjan alussa Harrylle kerrotaan pahamaineisesta Sirius Mustasta, joka on paennut Azkabanin vankilasta ja aikoo satuttaa Harrya. Kuitenkin loppuvaiheessa paljastuukin, että Sirius onkin jahdannut ihan eri miestä, Peter Piskulaa ja että hän haluaa vain suojata Harrya muilta. Onhan hän Harryn kummisetä. Tämä Peter Piskula- niminen henkilökin paljastuu kirjan loppupuolella, kun Sirius taikoo hänet rotan muodosta takaisin ihmiseksi. Peter on piileskellyt Ronin lemmikkinä monet vuodet ja on vaarallisen lähellä Harrya ollut koko ajan. Sirius Mustalle meinaa kuitenkin käydä loppupuolella kalpaten, koska taikaministeriö saa hänet kiinni ja aikoo viedä hänet vankilaan. Onneksi tässä kirjassa on kuitenkin luvassa onnellinen loppu, sillä Harry ja Hermione pelastavat Siriuksen ja Hagridin lemmikkikotkan Hiinokan ajankääntäjällä, joka pystyy viemään ajassa taaksepäin muuttamaan asioita.

Vampyyrirakkautta

Lukiessani Stephenie Meyerin Twilight kirjaa tuli mieleeni väistämättä ajatuksia "Entä jos minä olisin Bella?" "Mitä minä silloin tekisin?"
Kirjan päähenkilö Bella rakastuu vaaralliseen vampyyriin, Edwardiin. Vampyyrithan syövät ruuakseen ihmisen verta, joten suhde on kuin kissa ja hiiri leikkiä. Tai ainakin niin luulisi.
Kirjan tarina on kuitenkin koskettava ja hyvä. Lukiessani samaistuin heti Bellaan. Mielessäni haaveilin, kuinka hienoa olisi jos minulle kävisi niin.
Edward kuvaillaan juuri niin täydelliseksi kuin nainen mieheltä toivoa saattaa. Edward on komea, upea, häikäisevä ja kaikinpuolin hyvännäköinen. Kaiken tämän lisäksi vielä hyvin kohtelias ja huomaavainen. Kuitenkin Edward on vampyyri, joka on vaarallinen. Kaikki tämä täydellisyys vain siksi että saalis olisi helpompi pyydystää!
Ja Bella joka on aivan tavallinen tyttö, on juuri tällainen helppo saalis. MUTTA!!
Edward kuitenkin rakastuu Bellaan ja vuosisadan rakkaus tarina on valmis.

Minuun kirjassa upposi juuri se tyyli, kuinka kaikki tuntuu aluksi olevan päinvastoin kuin oikeasti ja kuinka kaikki sitten pikkuhiljaa selviää. Rakkaus ei aina ole yksinkertaista, vaan siihen liittyy usein paljon epäselvyyksiä, väärinkäsityksiä ja turhautumista. Aluksi saattaa kuvitella toisen jopa vihaavan itseään ja tekee tuhannet kerrat päätöksen, ettei edes vilkaise tyyppiin enää. Kuitenkin aina löytää itsensä vilkuilemasta tyyppiä, kaikista niistä ajatuksista ja/tai unista puhumattakaan. Ja kun tyyppi sitten saattaa sanoa sanan tai hymyillä, on jo valmis pyörtymään onnesta, vaikkei mitään varsinaisesti ole vielä tapahtunut. Ja siitähän se kysymys ja epätietoisuus solmu vain paranee kun miettii: hymyilikö hän tarkoituksella? juu tottakai, mutta toisaalta, kenelle tahansa voi noin vain hymyillä, ihan vain kohteliaisuudesta?
On se ihastuminen ja rakastuminen merkillinen tunne. Saa ihmiset aivan sekaisin.
Lukiessa pääsee jännittämään miten tarina kehittyy, ja kun tarina on kerrottu hyvin, siihen pystyy eläytymään kunnolla niin, että voi jopa nauraa ääneen.
Ja sitten kun kirja loppuu, tekee heti mieli lukea se uudestaan. Ja kirjan tarina pyörii mielessä vielä hyvän aikaa. Sitä miettii helposti ihan arkipäivän asioissaan, että mitenkäs se Bella tässä tilanteessa nyt toimisi :D

jokin yhteinen maailma

Luin Sari Malkamäen "jokin yhteinen maailma" romaanin. Romaani kertoo nuoresta naisesta, joka joutuu kohtaamaan kipeän menneisyyden, äidin kuoleman. Hän joutuu palauttamaan mieleensä lapsuuden ja nuoruuden myydessään vanhaa koti taloa. Hän huomaa kuinka vaikeaa elämä oli ilman äitiä, vaikka kaksi tätiä ja isä pitivät hänestä hyvää huolta.

Koko tekstin ajan odotin, että koska tarina alkaa, milloin rupeaa tapahtumaan jotain jännää tai mielenkiintoista. Odotin turhaan. Romaani on tarkoitettu niille, jotka pitävät tunteiden mässäilystä. Ehkä romaani koskettaa niitä, jotka voivat samaistua kirjan tarinaan. Tunne kuvaukset olivat hyviä ja muutaman kerran kirja sai minut innostumaan, mutta kokonaisuudessaan kirja oli mielestäni kovin tylsä.

Fingerpori

Luin Fingerpori-kirjan joka oli todella mainio kirja.

Kirjaan oli kerätty paljon eri fingerpori-strippejä.

Suosittelen.

Ohessa parhaita paloja kirjasta.

(Toisessa stripissä viimeiseen puhekuplaan sopisi vallan mainiosti myös muunmuassa cheek)

Sarjakuvat peräisin Pertti Jarlan kynästä.

Helsinkiläistä ihmissuhdesoppaa

Luin Katja Kallion Kuutamolla -kirjan (2000), sillä olen nähnyt siihen pohjautuvan elokuvan useamman kerran, ja halusin nähdä onko kirja parempi kuin elokuva. Useasti näin on ollut, ja oli taas tässäkin tapauksessa. Vaikka elokuva oli hyvä mm. näyttelijöiden ansiosta, oli kirja vieläkin parempi, sillä kirjassa voidaan selittää paremmin henkilöiden ajatuksia ja syitä miksi henkilö tekee niinkuin tekee. Lisäksi elokuvaan oli muutettu paljon henkilöiden luonteita ja juonikulkuakin, mikä ei mielestäni aina ollut onnistunut.

Kirjan päähenkilö Iiris Vaara on hiljainen ja erakkoluonteinen kirjakaupan myyjä, jonka elämässä tärkeimmät asiat ovat elokuvat ja muutama ystävä. Mutta yhtäkkiä kuvioihin ilmaantuu Marko. Marko vaikuttaa Iiriksen silmissä täydelliseltä ja pari onkin umpirakastunut muutaman vuoden. Marko kuitenkin kyllästyy ja jättää Iiriksen. Sen seurauksena herkkä Iiris yrittää toipua erostaan muutaman vuoden, jonka aikana hän yrittää epätoivoisesti muuttua, saada Markoa takaisin ja kokea muutaman epämääräisen suhteen, jotka sotkevat niin hänen kuin ystäviensäkin ihmissuhteet.

Kirjassa ihmissuhteet on tärkein aihe, sillä niitä on Iiriksen sisäänpäinkääntyneestä luonteesta huolimatta paljon ja erilaisia. Vaikea äitisuhde, liian läheinen suhde ystävänsä Lauran mieheen, Lauran salasuhde, ystävänsä Annan lukuisat miesseikkailut ja Iiriksen loputon spekulointi hänen ja Markon suhteesta tekevät kirjasta saippuaoopperamaisen ja juonesta draamallisen. Toisaalta ihmissuhteita on mukava pohtia ja yrittää ymmärtää asioita monelta kantilta.

Kirjaa oli mukava lukea, sillä siinä oli kaiken draaman keskellä sopivasti huumoria. Mielenkiintoisen juonen lisäksi kirjassa oli paljon hauskoja kohtauksia ja ajatuksia herättäviä mielipiteitä.

Maahanmuuttajaperhe Ruotsissa

Luin Marjaneh Bakhtiarin kirjan Mistään kotosin, joka on julkaistu vuonna 2005. Kirja kertoo iranilaisesta perheestä, joka muuttaa Malmöön Ruotsiin, ja perheen kymmenestä ensimmäisestä vuodesta siellä. Kirjassa ei kuitenkaan kerrota kaikkea, mitä perheelle tapahtuu, vaan siinä kuvataan erilaisia tapahtumia, perheen elämää ja sopeutumista vuosien varrella. Kirjailija on itse muuttanut perheensä kanssa kuusivuotiaana Iranista Malmöön, joten hän tietää mistä puhuu, ja sen myös huomaa hänen kerronnassaan. Kirjassa keskitytään varsinkin sukupolvien, kulttuurien ja mielipiteiden eroihin. Se on hyvin tarkka kuvaus niin ruotsalaisten ahdasmielisistä asenteista kuin siirtolaisten omista ennakkoluuloistakin.

Amir on perheen isä, entinen runoilija ja kustantaja, nykyinen pizzakokki. Iranin historia on hänelle hyvin tärkeää, ja hän haluaisi puhua siitä kaikkien kanssa. Hän ei kuitenkaan osaa ruotsin kieltä juuri ollenkaan, vaan joutuu pyytämään lapsiaan tulkkaamaan, jos hän haluaa vaikka asioida virastoissa. Kirjan loppua kohden Amirin kielitaito kyllä paranee huomattavasti.

Panthea on perheen äiti, entinen ydinfyysikko, nykyinen lastentarhanopettaja. Hän on päättänyt päästä sisään aitoon ruotsalaisuuteen, vaikka se tarkoittaisi lihapullia hillon kera tai tanhua juhannussalon ympärillä. Panthea yrittää ystävystyä työkavereidensa kanssa, mutta ei koskaan saa vastakutsua heidän Ikea-sisustettuihin koteihinsa.

Kirjassa kerrotaan myös perheen lapsista Baharista ja Shervinistä, ja perheen kaikki jäsenet ovat päähenkilöitä. Kirjan tapahtumat liittyvät aina johonkin heistä. Baharin ruotsalaisen poikaystävän Markuksen kautta kirjassa kuvataan myös ruotsalaista perhettä, ja lukiessa huomaa selkeästi erot näiden kahden eri kulttuuriin kuuluvan perheen välillä.

Kirjassa kerrotaan tarkasti henkilöiden tunteista ja ajatuksista, ja siihen oli helppo eläytyä mukaan. Siinä on mukana myös huumoria, mikä oli mukava lisä muuten välillä vakavaan tekstiin. Kirja on kirjoitettu lämpimään sävyyn, eikä siinä pilkata ruotsalaisia, eikä myöskään maahanmuuttajia. Kirja tempaisi mukaansa, ja se oli nopeasti luettu. Suosittelen kaikille, jotka haluavat lukea kulttuurien kohtaamisista ja erilaisista asenteista ja arvoista.

Luin ranskalaisen kirjailija Anna Gavaldan ensimmäisen nuortenromaanin 35 kiloa toivoa. Teos on julkaistu vuonna 2002 ja suomeksi se ilmestyi vuonna 2004. 35 kiloa toivoa kertoo Grégoire nimisestä pojasta, joka vihaa koulua niin paljon, että on jäänyt luokallaan jopa kahdesti. Grégoirea kiinnostaa enemmän nikkarointi ja muut käsityöt ja hän pakeneekin koulunkäyntiä välillä ukkinsa vajaan. Mutta kun Grégoire erotetaan koulusta täyttyy ukinkin mitta ja poika tajuaa, että hänen täytyy ottaa ohjat omiin käsiinsä.


Teoksessa tuodaan erityisesti esille henkilöiden väliset suhteet. Vanhempien suhteissa on havaittavissa pientä skismaa sillä heidän kerrotaan riitelevän usein ja verukkeena riitelyyn käytetään juuri Grégoiren huonoa koulumenestystä. Taas välillä he eivät riitele lainkaan mutta eivät vastaavasti puhu muutenkaan vaan ovat tyystin hiljaa. Grégoiren suhdetta Léon-ukkiin kuvaillaan hyväksi. Kun Grégoire erotettiin koulusta oli ukki ainut joka häntä silloin lohdutti. Léon-ukki ei kuitenkaan silloin vielä tiennyt, että poika oli erotettu koulusta. Kun ukki sitten kuuli, että poika oli erotettu koulusta, olikin jo toinen ääni kellossa. Tämän jälkeen ukki alkoi puhua halveksuttavasti Grégoiresta. Tilanne kuitenkin korjaantuu kun poika pääsee takaisin kouluun ja ukki herää koomasta.

Kirja kertoo erittäin koskettavasti nuoren pojan elämästä, joka tekisi mielellään kaikkea muuta kuin kävisi koulua. Koskettavan kertomuksesta tekee pojan ja ukin välinen suhde ja se kuinka se vaihtelee kirjassa eri ajoin.

Suosittelen kirjaa luettavaksi kaikille. Todella antoisa kertomus siitä kuinka nuori poika toteuttaa unelmansa vaikka kokeekin vaikeuksia matkan varrella.